Parhaat ilmaiset streaming-videon ja -audion tallennusohjelmat
Yksinkertaisin keino tallentaa vaikkapa videoita YouTubesta tai monesta muusta videopalvelusta on käyttää ilmaista ja yksinkertaista web-palvelua tähän tarkoitukseen. Videoiden tallennukseen eri videopalveluista on olemassa myös asennettavia ohjelmia kuten YouTube Downloader ja VDownloader. Jos video-streamin tallennus ei jostain lähteestä tällä tavoin onnistu, kannattaa toistaa video ko. web-palvelussa (niin kuin sen toistaminen on tarkoitettukin) ja tallentaa se mitä ruudulla näkyy ja kaiuttimista kuuluu. Tällä tavoin tallentaessa syntyy vaihtelevan suuruista laatuhävikkiä, mutta näin pystyy tallentamaan kaikkea mitä tietokoneessa yleensä voi toistaa. Edellä mainittuun tarkoitukseen sopii hyvin moni "sessiotallennusohjelma", joka tallentaa sen videon mitä tietokoneessa toistetaan. Oikeastaan nämä ohjelmat on luotu nauhoittamaan esimerkiksi jotain ruudulla näytettävää opetustutoriaalia varten, mutta ne sopivat myös videoiden tallennukseen. Näitä ohjelmia ovat Wink, Windows Media Encoder, AVI Screen Classic, iCord, Camstudio, Krut ja Jing. Vaikka kaikki ohjelmat hoitavat tehtävänsä, saattaa esimerkiksi Krutin ja Camstudion kanssa tulla pieniä ongelmia video- ja äänikorttiasetusten kanssa, joten kumpaankin ohjelmaan pätevä tutoriaali kannattaa lukea läpi. Krut osaa tehdä MOV- ja WAV-formaatteja ja CamStudio AVI and FLV-formaatin tiedostoja. Samoin kuin näytöllä juoksevaa videokuvaa, voidaan tallentaa kaiuttimista kuuluvaa ääntä. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin vaikkapa MP3myMP3, joka tallentaa audiota suoraan äänikortin ulostulosta. Ohjelmalla voi vaikkapa pistää YouTubessa pyörimään jonkin konserttitaltioinnin ja tallentaa sen MP3-tiedostoksi. Online konversio web-palvelut: http://www.zamzar.com/url http://splandoo.com http://youconvertit.com/OnlineVideo.aspx YouTube Downloader: http://youtubedownload.altervista.org VDownloader: http://www.vdownloader.es Krut Kotisivu: http://sourceforge.net/projects/krut Latauslinkki: http://sourceforge.net/project/showfiles.php?group_id=129468 Julkaisija: Jonas Ostby Nykyinen versio: 0.9.2 Versio päivämäärä: 17-JAN-2007 Lisenssi: Freeware - GPL Asennustiedoston koko: 4.80 MB Käyttöjärjestelmä: Windows & Linux & Mac Vaaditut lisäohjelmat: Java Runtime Engine – www.java.com 64 bit version available: Untested Saatavilla siirrettäviin laitteisiin: No Muut tuetut kielet: Ei tiedossa Other useful information: * Krut tutorial: http://www.freewaregenius.com/2007/04/... Camstudio Kotisivu: http://www.camstudio.org Latauslinkki: http://www.camstudio.org/CamStudio20.exe Julkaisija: Ei tiedossa Nykyinen versio: 2.0 Versio päivämäärä: 2007 Lisenssi: Freeware – GPL Open Source Asennustiedoston koko: 1.33MB Käyttöjärjestelmä: Windows 98 - XP 64 bit version available:: Untested Saatavana siirrettäviin laitteisiin: No Muut tuetut kielet: Kyllä, but not fully functional yet Muuta tietoa: Vista workaround listed on support forums MP3myMP3 Kotisivu: http://www.mp3mymp3.com Latauslinkki: http://www.mp3mymp3.com Julkaisija: Digital Liquid Nykyinen versio: 2 Versio Päivämäärä: 04/23/2005 Lisenssi: Unrestricted freeware Download File Size: 5.8 MB Käyttöjärjestelmä: All Windows, Vista untested. Vaaditut lisäohjelmat: Ei mitään 64-bittinen versio saatavilla: No Saatavana siirrettäviin laitteisiin: No Muut tuetut kielet: Ei mitään Other Relevant Information: Wink Kotisivu: http://www.debugmode.com/wink Latauslinkki: http://www.debugmode.com/wink/download.php Julkaisija: Satish Kumar S Nykyinen versio: 2.0 build 1050 Versio päivämäärä: 2007 Lisenssi: Free Asennustiedoston koko: 3.1 MB Käyttöjärjestelmä: Windows 98 – Vista or various Linux distributions Vaaditut lisäohjelmat: Adobe Flash plugin 64 bit version available: Untested Saatavilla siirrettäviin laitteisiin: No, but can be run from a USB drive. Muut tuetut kielet: Muuta tietoa: Vista support is rumored Windows Media Encoder Kotisivu: http://www.microsoft.com/windows/windowsmedia/... Latauslinkki: http://www.microsoft.com/downloads/details.aspx?... Julkaisija: Microsoft Nykyinen versio: 1.0 Versio päivämäärä: 1-JUL-2003 Lisenssi: Free Asennustiedoston koko: 9.5 MB Käyttöjärjestelmä: Windows 2000 - Vista 64 bit version available: Kyllä; separate version Saatavilla siirrettäviin laitteisiin: No Muut tuetut kielet: Ei mitään Muuta tietoa: Vista Support via hotfix KB929182 AVI Screen Classic Kotisivu: http://www.bobyte.com Latauslinkki: http://www.bobyte.com/AviScreen/DownloadC.asp Julkaisija: Bobyte Software Nykyinen versio: 1.3 Versio päivämäärä: 12-MAY-2005 Lisenssi: Free Asennustiedoston koko: 699 KB Käyttöjärjestelmä: Windows 95 - Vista 64 bit version available: Untested Saatavilla siirrettäviin laitteisiin: No Muut tuetut kielet: Ei tiedossa; unlikely Muuta tietoa: Commercial version available iCord Kotisivu: http://sourceforge.net/projects/icord Latauslinkki: http://sourceforge.net/project/showfiles.php?group_id=87787 Julkaisija: Laura McDonald & Robert Sanders Nykyinen versio: 1.0.0-beta7 Versio päivämäärä: 12-AUG-2003 Lisenssi: Freeware Asennustiedoston koko: 606 KB Käyttöjärjestelmä: Windows 95 - XP 64 bit version available: Untested Saatavilla siirrettäviin laitteisiin: No Muut tuetut kielet: Ei tiedossa Jing Kotisivu: http://www.jingproject.com Latauslinkki: http://download.techsmith.com/jing/windows/jing_setup.exe Julkaisija: TechSmith Nykyinen versio: 1.5.8107 Versio päivämäärä: 2008 Lisenssi: Free Asennustiedoston koko: 4.86 MB Käyttöjärjestelmä: Windows XP-Vista & Mac Vaaditut lisäohjelmat: Microsoft .NET Framework 3.0 64 bit version available: Ei tiedossa Saatavilla siirrettäviin laitteisiin: Ei tiedossa Muut tuetut kielet: Ei tiedossa Muuta tietoa: Also offers 100mb file hosting on screencast.com |